tiistai 30. marraskuuta 2010

perjantai 26. marraskuuta 2010

Askartelukaapista löytyi valmis kranssipohja. Kiedoin sen ympärille silkkipaperia ja laitoin satiininauhasta rusetin. Sitten loppui koristeluideat. Tuntuu loppuvan nyt muutenkin ideat, kiitos flunssan. Yritin saada näkyviin vanhat blogijutut, mutten saakaan blogia julkiseksi. En jaksa taistella sen kanssa nyt, yritän myöhemmin uudelleen. Jotain hyvääkin, tänään paistoi aurinko.

torstai 25. marraskuuta 2010

Minulla on ollut pitkään blogiväsymystä. Halusin siivota täällä ja siirsin vanhat tekstit toisaalle, jotta voisin jatkaa puhtaalta pöydältä vanhassa osoitteessa. Lisäksi halusin sivupalkkiin luettelon, josta löytää aiheet helposti. Aiheet tulevat olemaan samoja kuin tähänkin asti. Toivottavasti muutos piristää ja jaksan taas paremmin innostua.