Näytetään tekstit, joissa on tunniste Joulu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Joulu. Näytä kaikki tekstit
maanantai 7. joulukuuta 2015
Viikonloppuna
Leivoin kakun, joka kaipasi kuvankäsittelyä. Koristin kotia jouluun hiljattain kirppikseltä ostetuilla kuusenpalloilla.
sunnuntai 29. marraskuuta 2015
lauantai 13. joulukuuta 2014
tiistai 9. joulukuuta 2014
Joulukuun päivien kulkua ja lähestyvää aattoa pääsee seuraamaan mm. seuraavista joulukalentereista, Muita ihania ja Hanna Konolan perinteinen joulukalenteri.
sunnuntai 7. joulukuuta 2014
perjantai 5. joulukuuta 2014
Lisäaskeleita kohti joulua
Kerrankin tuntuu, että jouluvalmistelut ovat edenneet hyvässä tahdissa minimaalisin stressein ja ponnisteluin.
sunnuntai 30. marraskuuta 2014
Tervetuloa joulukuu
Lempilyhdyssä palaa kynttilä, tähti on nostettu loistamaan ikkunaan, pihalla sypressiin on kiedottu valonauha, enkeleitä askarreltu, joulukalenteri täytetty. Tervetuloa joulukuu, vaikka vielä olisin toivonut, että olisin jaksanut siivota kaaosta ympäriltä. Syksy on ollut ja mennyt, opinnot vieneet voimat ja vielä pitäisi jaksaa. Sitten loma ja lepo, voi kuinka odotan.
torstai 2. tammikuuta 2014
Askartelija
On ihanaa, että perheen neljä vuotias on innokas askartelija. Omat askarteluni ovat viime aikoina rajoittuneet lähinnä lahjojen paketoimiseen.
lauantai 7. joulukuuta 2013
maanantai 2. joulukuuta 2013
tiistai 6. marraskuuta 2012
Löysin aiemmin syksyllä kivoja kiiltokuvia reilulla alella,kun ei oltu sesongissa. Yksi kiiltokuvista pääsi koristamaan lyhtyä. Ja kun kyllästyn lyhtyyn, palautuu lasipurkki taas säilytysastiaksi. Voi kun tykkään näistä nopeista askarteluista, jotka tuovat vaihtelua, luovat vähän uutta, mutteivat lisää tavaran määrää.
perjantai 9. joulukuuta 2011
Kun on ideaton olo, selaan luonnoskirjaa. Mulla on keskeneräisiä töitä, jotka painavat mielessä.
Iltaisin poltan kynttilävarastoja pienemmäksi. Joulua on kotiin koristeltu niukasti, mutta sopivasti kolmella paperitähdellä, yksillä jouluvaloilla purkissa ja yhdellä kyntteliköllä. Kunnon siivous olisi paras koristus.
Iltaisin poltan kynttilävarastoja pienemmäksi. Joulua on kotiin koristeltu niukasti, mutta sopivasti kolmella paperitähdellä, yksillä jouluvaloilla purkissa ja yhdellä kyntteliköllä. Kunnon siivous olisi paras koristus.
perjantai 17. joulukuuta 2010
Hyvää Joulua!
Lilla a:n ohjeilla päätin minäkin tehdä enkeleitä. Oli niin kivaa, että pisti ihan laulattamaan. Mutta nyt rauhoitun joulun viettoon. Tai on vielä paljon tehtävää, mutta yhtään yötä en kyllä aio enää joulun takia valvoa. Levollista Joulua!
tiistai 14. joulukuuta 2010
sunnuntai 12. joulukuuta 2010
perjantai 10. joulukuuta 2010
Katoavat päivät
Joulukalenterista aukeaa luukku toisensa jälkeen. Päivät tuntuvat katoavan ja pakenevan. Laskeutuu pimeys, ennen kuin minä ehdin edes mukaan. Illat täyttyvät joululahjojen teosta, korttien teosta, joulukoristeiden teosta, vaikka minä teen niitä vain hyvin vähän. Kaikki eivät saa itsetehtyä lahjaa, vaikka aluksi saatoin niin toivoakin. Lähisukulaiset eivät saa postiluukusta kortteja, vaan kuvatervehdykset jouluna. Ne saavat olla myös lahjoja osaltaan. Joulukoristeitakaan ei kai tarvitsisi ehtiä tehdä, mutta meillä on niitä niin vähän. Mitään uutta en haluaisi ostaa, mutta pienen kuusen latvaan hankin tähden. Kirpparilta joitakin vuosia sitten ostettu tähti on liian suuri. Huovutusmenetelmistä pesukonehuovuttamisesta tuli ehdoton suosikkini. Saippuahuovuttamisen kanssa pärjään jotenkin, mutta neulahuovutus ei sovi sitten lainkaan minulle. Neula katkeaa AINA. Huopalumipallo syntyy kerimällä huopuvaa lankaa keräksi, ompelemalla muutamia pistoja pallon läpi, jotta se pysyy kasassa ja sitten vain pallo 40 asteiseen pesuun. Helppoa!
torstai 2. joulukuuta 2010
Lempijoulukukkani hyasintti
Ostin hyasintin tuomaan joulutuoksua. Vähän orpo tuo yksi, kun en raaskinut edes kahta ostaa. Lähempänä joulua sitten. Jos hyasintti on lempijoulukukkani, niin yksi lempiaskartelumateriaaleistani on puolestaan monikäyttöinen silkkipaperi. Siihen piiloutui hyasintin muoviruukkukin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)






































