Näytetään tekstit, joissa on tunniste Talvi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Talvi. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Jäälyhdyt



Isot kerholaiset olivat tehneet jäälyhtyjä. Me sitten perässä kanssa.

torstai 27. tammikuuta 2011

Valkaisu

Hiljaisuuteni johtuu isosta sangosta kallanvalkoista maalia. Paraikaa ankea mäntyinen Lundia on valkaistumassa. Jos tiukka maalausaikatauluni pitää, viikon päästä homman pitäisi olla valmista. Alkaa jo puuduttaa tämä pari viikkoa putkeen hiomista ja maalaamista. Viime vuoden lopulla ajattelin maalaavani tammikuussa. En tosin silloin ajatellut sen olevan tällaista. Nenäongelmainen odottaa valmistumista. Haluaisin maalata isoon kokoon, kaikki pohjani ovat pieniä.
Käsityökoristakin tuli valkoinen, langat huivia varten jo odottavat. Lankakevennystäkin haluan tehdä.

maanantai 13. joulukuuta 2010

Pulkka

Vaikka tänään oli kylmä, oli päästävä pihalle. Saatava haukata raitista ilmaa. Vietiin joulukortit postiin ja haettiin pulkalla omat postit. Aika söpö tuo minipulkka.