En halua meille lisää tavaraa. Yritän keksiä olemassa olevista uusia ratkaisuja. Nukensänkyyn tein illalla peiton ompelemalla patalappuja yhteen. Kuvausassarini on todella nopea ja innokas.
Ihana peitto:) Minäkään en halua mitään turhaa kotiini, tuntuu että pärjään kyllä sitä mitä nyt on. Ja olen niin kyllästynyt kaikenlaiseen tilpehööriin, krääsään, siihen että ostaisin jotain hetken mielijohteesta. Olen jopa päättänyt, että en tänä vuonna osta edes lahjoja - teen nekin materiaaleista joita minulla jo on. Ja ainakin itse arvostan hurjasti itse tehtyä, siihen käytettyä aikaa. Yhden kerran tosin olen jo sortunut tänä vuonna - ostin harmaata villalankaa... Langat ovat ne minun kompastuskiveni. Vaikka varmasti pärjäisin ainakin yhden vuoden jo omistamillani! Mutta, sinulla on ihana blogi - mukavaa kevättalvea sinulle:)
Kivitasku, kiitos samoin sinulle. Maailma on kyllä täynnä kaikenlaisia materialistisia houkutuksia. Yritän vältellä niitä nyt huolellisella harkinnalla.
Ilona, kiitos. Mielestäni luonnossa paljon kivempi kuin kuvissa. Kuvia oli vaikea ottaa.
Sadie, mikä parasta tämä valmistui nopeasti. Minusta pienet ja suhteellisen nopeasti valmistuvat jutut ovat nykyisessä elämäntilanteessani parhaita. Materia ei meiltä nyt vähentynyt, mutta jäsentyi.
Ihanasti sanottu tuo "materia ei meiltä nyt vähentynyt, mutta jäsentyi". Minäkin yritän päästä edes tuohon. Toki toivoisin ihan oikeaa materian vähenemistäkin.
Sadie, kangaskaapin järjestäminenkin on samaa materian jäsentämistä. Tykkäisin siisteydestä ja järjestyksestä, mutta sitä ei kestä kuin hetken. Mulla on lisää jäsennysprojekteja.
Virkattu lintu, tämä oli tosi kiva tehdä, kun valmistui niin nopeasti ja helposti. Eikä uutta materiaalia tarvittu.
Ihana peitto:) Minäkään en halua mitään turhaa kotiini, tuntuu että pärjään kyllä sitä mitä nyt on. Ja olen niin kyllästynyt kaikenlaiseen tilpehööriin, krääsään, siihen että ostaisin jotain hetken mielijohteesta. Olen jopa päättänyt, että en tänä vuonna osta edes lahjoja - teen nekin materiaaleista joita minulla jo on. Ja ainakin itse arvostan hurjasti itse tehtyä, siihen käytettyä aikaa. Yhden kerran tosin olen jo sortunut tänä vuonna - ostin harmaata villalankaa... Langat ovat ne minun kompastuskiveni. Vaikka varmasti pärjäisin ainakin yhden vuoden jo omistamillani! Mutta, sinulla on ihana blogi - mukavaa kevättalvea sinulle:)
VastaaPoistaVoi, aivan huippu peitto!
VastaaPoistaJuuri tuollalailla on ihanaa, että saa tehtyä vanhasta uutta. Ei tarvita mitään uusia materiaaleja eikä tarvitse purkaa. Söpönen kuin mikä!
VastaaPoistaS-S
Kivitasku, kiitos samoin sinulle. Maailma on kyllä täynnä kaikenlaisia materialistisia houkutuksia. Yritän vältellä niitä nyt huolellisella harkinnalla.
VastaaPoistaIlona, kiitos. Mielestäni luonnossa paljon kivempi kuin kuvissa. Kuvia oli vaikea ottaa.
Sadie, mikä parasta tämä valmistui nopeasti. Minusta pienet ja suhteellisen nopeasti valmistuvat jutut ovat nykyisessä elämäntilanteessani parhaita. Materia ei meiltä nyt vähentynyt, mutta jäsentyi.
Ihanasti sanottu tuo "materia ei meiltä nyt vähentynyt, mutta jäsentyi". Minäkin yritän päästä edes tuohon. Toki toivoisin ihan oikeaa materian vähenemistäkin.
VastaaPoistaS-Sadie
Onpa mainio idea! Minullakin on muutamia kirppiksiltä haalittuja vanhoja patalappuja, riittäisivätköhän ne peitoksi asti... Täytyypä tutkia.
VastaaPoistaSadie, kangaskaapin järjestäminenkin on samaa materian jäsentämistä. Tykkäisin siisteydestä ja järjestyksestä, mutta sitä ei kestä kuin hetken. Mulla on lisää jäsennysprojekteja.
VastaaPoistaVirkattu lintu, tämä oli tosi kiva tehdä, kun valmistui niin nopeasti ja helposti. Eikä uutta materiaalia tarvittu.