lauantai 25. kesäkuuta 2011

 


Laitoin taas johdon seinään, tämä ei silti ole paluu, ei edes haparoiva askel siihen suuntaan. Ei olisi oikeasti sisäistä rauhaa tähän. Kirjoitan jatkossa, jos siltä tuntuu. Blogiton elämä kun vapauttaa aikaa paljon muuhun.
Olisi kiva pitää blogia, jossa kuvaisi joka päivä taivasta ja tarkkailisi pilviä. Oikeasti tiedän, ettei minusta olisi tuollaiseen järjestelmällisyyteen ja en halua käynnistää konetta joka päivä.  Pelkkien kuvien kanssa olisi kyllä helppoa, näiden sanojen kanssa ole jumissa. 
Pilvistä olen nyt ollut kiinnostunut maalausmielessä. Ne ovat aika hyvää maalausterapiaa. Kukaan ei voi sanoa mikä on oikein ja mikä väärin. Pilvet muuttavat taivaallakin koko ajan muotoaan, siksi niitä voi aloittaa uudestaan ja uudestaan,jos tuntuu että menee väärin. Mulla menee nyt vähän käsityöt ja maalaushommat sekaisin, yhdistyvät toisiinsa. Mutta niin se pitääkin mennä. Sellaisia asioita, joita on muutamat viime vuodet pyörittänyt ja täälläkin miettinyt yhdistyvät, jäsentyvät ja löytävät toisensa. Olen ollut innostunut niin, että maalasin viisi teosta viikossa. Viikko ei tuntunut viikolta, pitkään on illat ja yöt venyneet, mutta silti tämä tuntuu uskomattomalta. Nyt huilaan.  

4 kommenttia:

  1. Hello Helmiina,
    I wish you a wonderful Midsummer.
    Ariane from Hamburg

    VastaaPoista
  2. Käsityöt ja maalaushommat sekaisin kuulostaa lupaavan hyvältä.
    Toivon että huolet ja murheet väistyisivät, stressi sinulta vähenisi, tilalle tulisi pilvien keveyttä ja kesätuulen lentoa.

    VastaaPoista
  3. mukava kuulla siusta. Ja miekin toivotan siulle ihanaa kesää! Nähdään taas!

    VastaaPoista
  4. Danke, gleichfalls Ariane.

    Merruli, kiitos kivasta kommentista. Haluan yhdistää kaikkea sellaista, joka minua kiinnostaa ja mitä haluan tehdä. Moni juttu on vasta ideana päässä ja sitten kun tekee, niin tulee taas uusia ja uusia ideoita.

    Inkeroinen, kivaa kesää siullekin. Tulin niin iloiseksi kommentistasi.

    VastaaPoista