torstai 14. huhtikuuta 2016

Hengissä

Hengissä hyvinkin tässä ollaan. Arki uusien työkuvioiden kanssa on karsinut kuvaamiset, tekemiset ja ajatukset. Viikonloppuna otin irtioton arjesta. Matkasin mökille. Järvi jäässä, rannasta sula. Aurinko joka sai valkoiset seinät hohtamaan. Kaipuuta siitä, että saisi kaiken jo kuntoon. "keittiön" kohdilleen ja hyllyn seinään. Siinä se sitten melkein olisikin. Kuvana vain sinne vietyjä tulitikkurasioita. Oi odotan kesää, vaikkei lomaa muutamaa päivää enempää olekaan.

2 kommenttia:

  1. Kaunis aski.

    Mietin, miten hyvin ihmiset tuntuvat kestävän sen, kun arjen muutokset karsivat ajatukset pois joskus pitkiksikin ajoiksi. Minä kestän sitä tosi huonosti, menetän jotain liian tärkeää enkä saa riittävästi tilalle.

    VastaaPoista
  2. Minulla on taustalla vähentäminen, ettei keräisi itselleen enempää asioita kun jaksaa ja ehtii hoitaa. Työ tuo paljon muistettavaa, opiskelen lisäksi vielä vähän. Vähän suorittamista tämä elämä on.

    VastaaPoista