tiistai 27. toukokuuta 2014

Kesä






Se alkaa huomisen jälkeen nimittäin, LOMA. Odotettu, kaivattu ja toivottu. Tänään sataa, mutta viime päivinä on nautittu lämmöstä ja auringosta suosikkipaikassa pihakeinussa ja ihasteltu kukkien kauneutta. Oi, niin tykkään noista tulppaaneista. Lemmikki on ikisuosikki ja naapurista karanneet kärhöt valloittavat orapihlaja-aitaa ja ovat norjanangervon kanssa oiva pari yhdessä.

keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Ajattelin, että kirjoittaisin tänne edes kerran kuussa, mutta näköjään siihenkään en ole ennättänyt. Viime aikoina ajatukset, ajat ja energiat ovat menneet varhaiskasvatukseen. Lorukorttejakin on tullut tehtyä aiheen tiimoilta.

torstai 2. tammikuuta 2014

Askartelija




On ihanaa, että perheen neljä vuotias on innokas askartelija. Omat askarteluni ovat viime aikoina rajoittuneet lähinnä lahjojen paketoimiseen.

lauantai 7. joulukuuta 2013

maanantai 2. joulukuuta 2013

Ajankuva




Mummi toi lapselle marraskuussa synttärikukkia pihalta. Joulukuun ensimmäisenä satoi lunta.

torstai 3. lokakuuta 2013

Pilkkuja seinään


Mekin pilkutettiin seinää kuten hän.

tiistai 10. syyskuuta 2013

Kolikot


Askarreltiin kolikoita. Idea lähti Pikku Kakkosesta. Siellä ei kruunupäitä tosin ollut. Voidaan leikkiä, että matkustetaan ulkomaille, kruunuja taskussa. Mukana on suosikkikuninkaallisia.

Huono sisustaja


Viikonloppuna saatiin taulut seinään. Seuraava urakka on saada lattioilla ajelehtivat kassit, pussit ja tilpehöörit paikoilleen. Tavaravirta on virrannut viime aikoina kiitettävän negatiivisena. Voi miten sitä kaipaakin tyhjää tilaa, selkeyttä ja avaruutta, kun elämä muuten on niin hektistä, täyttä.

torstai 15. elokuuta 2013

Muodissa



Olenkohan ötökkäkoruineni muodissa? Vaikka en minä muodissa halua olla, edellä mieluiten tai vaikka paljon perässä, mutta ei aallonharjalla.

keskiviikko 14. elokuuta 2013

Kivoja muistoja kesästä





Se on syksy nyt. Kesästä jäi paljon hyviä muistoja. Mm. uinti monessa muodossa. Kirpputorilta kotiutui punainen kaveri aiemmin löydettyjen ystäväksi. Yritän pitää itseni kurissa ja ostaa todella harkiten, mutta nämä käsityöt ovat vastustamattomia.

torstai 25. heinäkuuta 2013

keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Projekti: verhot


Projekti Leikkimökki on ollut pitkä ja vaatinut melkoisesti aikaa. Viime kesänä jo aloitettiin ja vieläkään ei ole valmista. Kalustusta ja ovenkahvaa vielä puuttuu. Tänään saatiin ripustettua verhot. Siinä missä minä keskityin lapsekkaisiin lintuihin...
 oli lapsella modernimpi ote.





perjantai 7. kesäkuuta 2013

maanantai 6. toukokuuta 2013


Ihanaa, että on kevät. Viimeiset kuukaudet ovat olleet yhtä sairastelua.

maanantai 25. maaliskuuta 2013

perjantai 22. maaliskuuta 2013

Lempimateriaali silkkipaperi


Silkkipaperista syntyi sairaspäivän askartelut. Viikonloppuna vietettiin nimipäiviä.

maanantai 11. helmikuuta 2013


Tammikuu oli ja meni. Hyvä, jos helmkuuhunkaan ehtii mukaan. Elämästä on puuttunut leikkimielisyyttä. Tässä kevään kuluessa. * Viimeistään ensi kuussa menen näyttelyyn, jossa on jotain vaaleanpunaista. * Sekoittelen kangasvärejä. * Siivoan kunnolla.

torstai 29. marraskuuta 2012

Lapsi askarteli. Minun pitäisi maalata tuo lampunjalka. Joulu innostaa askartelemaan.

tiistai 6. marraskuuta 2012



Löysin aiemmin syksyllä kivoja kiiltokuvia reilulla alella,kun ei oltu sesongissa. Yksi kiiltokuvista pääsi koristamaan lyhtyä. Ja kun kyllästyn lyhtyyn, palautuu lasipurkki taas säilytysastiaksi. Voi kun tykkään näistä nopeista askarteluista, jotka tuovat vaihtelua, luovat vähän uutta, mutteivat lisää tavaran määrää.

torstai 1. marraskuuta 2012


Voiko oikeasti olla näin pimeää aamupäivällä, kun vettä vihmoo taivaalta ja auringon paisteesta on vain etäinen muisto (ja kuvan otostakin on jo muutama viikko)? Mutta kaikesta huolimatta tästäkin ajasta on oppinut tykkäämään edes vähän. Harmaa on hieno väri. Meidän olohuoneen kalsarinvärinen tapetti taas ei. Poistin sen kuvasta. Haaveilen valkoisista seinistä, paitsi kirjahyllyn takaisesta mustasta seinästä. Ja mustasta ulko-ovesta. Arki, koti ja työ vievät melkeinpä kaiken ajan, siksi täälläkin hiljaista.