maanantai 25. maaliskuuta 2013

perjantai 22. maaliskuuta 2013

Lempimateriaali silkkipaperi


Silkkipaperista syntyi sairaspäivän askartelut. Viikonloppuna vietettiin nimipäiviä.

maanantai 11. helmikuuta 2013


Tammikuu oli ja meni. Hyvä, jos helmkuuhunkaan ehtii mukaan. Elämästä on puuttunut leikkimielisyyttä. Tässä kevään kuluessa. * Viimeistään ensi kuussa menen näyttelyyn, jossa on jotain vaaleanpunaista. * Sekoittelen kangasvärejä. * Siivoan kunnolla.

torstai 29. marraskuuta 2012

Lapsi askarteli. Minun pitäisi maalata tuo lampunjalka. Joulu innostaa askartelemaan.

tiistai 6. marraskuuta 2012



Löysin aiemmin syksyllä kivoja kiiltokuvia reilulla alella,kun ei oltu sesongissa. Yksi kiiltokuvista pääsi koristamaan lyhtyä. Ja kun kyllästyn lyhtyyn, palautuu lasipurkki taas säilytysastiaksi. Voi kun tykkään näistä nopeista askarteluista, jotka tuovat vaihtelua, luovat vähän uutta, mutteivat lisää tavaran määrää.

torstai 1. marraskuuta 2012


Voiko oikeasti olla näin pimeää aamupäivällä, kun vettä vihmoo taivaalta ja auringon paisteesta on vain etäinen muisto (ja kuvan otostakin on jo muutama viikko)? Mutta kaikesta huolimatta tästäkin ajasta on oppinut tykkäämään edes vähän. Harmaa on hieno väri. Meidän olohuoneen kalsarinvärinen tapetti taas ei. Poistin sen kuvasta. Haaveilen valkoisista seinistä, paitsi kirjahyllyn takaisesta mustasta seinästä. Ja mustasta ulko-ovesta. Arki, koti ja työ vievät melkeinpä kaiken ajan, siksi täälläkin hiljaista.

perjantai 7. syyskuuta 2012

Pieni hei hiljaisuudesta.

sunnuntai 12. elokuuta 2012




Olen maalannut kesällä, tosin vähemmän kuin oli tarkoitus. Onpa hommaa syksyllekin, lampunjalkoja ym. Yksi projekti oli maalata liitutaulumaalilla piparipurkeista kynärasioita. Yritän tavoitella järjestystä. Lapsi sain sängyn. Olin maalannut sen jo viime kesänä, mutta pohja puuttui. Nyt sekin on rakennettu ja paikallaan. Lapsi halusi muuttaa heti omaan huoneeseen ja omaan sänkyyn nukkumaan. Tuli äidille tämä itsenäistyminen jotenkin kovin äkkiä. Ja tytön maalauskin muuttui.

keskiviikko 1. elokuuta 2012

lauantai 23. kesäkuuta 2012


Mummi osti lapsenlapsille piirustusvälineet. Olin innokkain.

maanantai 18. kesäkuuta 2012

tiistai 12. kesäkuuta 2012

Kesäprojektit

Kesälle on muutamia projekteja, enimmäkseen käytännön maalausta rautakaupan maaleilla. Sisäinen polte olisi kuitenkin maalata myös jotain muutakin.

torstai 7. kesäkuuta 2012

tiistai 15. toukokuuta 2012

tiistai 8. toukokuuta 2012

Tämä aika on melkeinpä parasta vuodessa. Multasormia syyhyttää. Halua olisi laittaa pihaa ihan kunnolla ojennukseen, mutta melko nolla budjetilla ollaan, joten suurimmat mylläykset, laatoitukset ja istutuslaatikot jääköön haaveeksi. Puiston scillameri on mun ihanne. Omassa pihassa scillalätäkkö suurenee vuosi vuodelta, hiljalleen.

torstai 3. toukokuuta 2012

lauantai 28. huhtikuuta 2012

torstai 26. huhtikuuta 2012

Pitkästä aikaa


On niin pitkä aika, että bloggerikin on muuttunut niin, ettei tätä osaa käyttääkään. Yritän herätä talvihorroksesta. Kevät on kiva, kun saa itseensäkin energiaa lämpenevistä päivistä, valosta, luonnosta.

perjantai 9. joulukuuta 2011

Kun on ideaton olo, selaan luonnoskirjaa. Mulla on keskeneräisiä töitä, jotka painavat mielessä.

Iltaisin poltan kynttilävarastoja pienemmäksi. Joulua on kotiin koristeltu niukasti, mutta sopivasti kolmella paperitähdellä, yksillä jouluvaloilla purkissa ja yhdellä kyntteliköllä. Kunnon siivous olisi paras koristus.

lauantai 3. joulukuuta 2011

Maalasin jääkarhuja. Ne on minusta hienoja eläimiä, vaikka pelkään kaikkia karhuja ihan hirveästi. Maalasin seinälle talven, ulkona vain piiiiitkää syksyä.

lauantai 8. lokakuuta 2011

Isoäidinneliökiintymys

Uuden isoäidinneliöpeiton seuraava tavoitteeni on virkata 4 ruutua, sitten 30 ja sitten 11. Sitten olen puolessa välissä. Muistelin mitä olen jo neliöistä tehnytkään. Matka tuntuu pitkältä niistä ajoista, jolloin ajattelin, että isoäidinneliö täytyy olla vaikea virkata.

Ensimmäinen työni. Nukenpeitto kummitytölle.
 
Tuolinpäällinen, joka nykyään on kuitenkin useimmiten nukenpeitto.


Vauvanpeitto.


Koiran vaate.


Torkkupeitto. Käytössä päivittäin. Tosin mies kommentoi peittoa,että on kuin yrittäisi kanaverkolla tuulta pitää. Peitossa on liikaa reikiä. 

 

Sitten tämä viimeisin mekko.


I remember the times, when I was thinking granny square must be very difficult to crochet. But that was then when I have never even tried to make a single one. Now I am little addicted to the granny squares.

sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Työläisäidin elämää


Työläisäidin elämää, ei paljoa aikaa harrastaa, mutta silti olen saanut aikaiseksi edes jotain. Lähinnä tarpeellista lämmikettä syksyksi ja talveksi.

Olen aloittanut myös uuden isoäidinneliöpeiton, se on mun stressinpurkupeitto. Yritän virkata edes yhden neliön illassa ja olla ajattelematta sen aikaa mitään murheita tai huolia.

Lokakuu on kiva, kun meillä on pian 2-vuotis synttärit. Pitäisi päivittää vauvakirjaa uusimmilla sanoilla paitta (paita), passst (pastilli) ja tjoo (joo).

Time flies, it's October already. I am a working mom nowadays, so not much time for crafts lately. I have done only something necessary for the autumn and winter, neck warmer, leg warmers and slippers. And I have started a new granny square blanket with black frames. I have only 221 squares to do, it’s quite reasonable.

October is a great month, our daughter is having birthday in the end of the month. I should update her baby memory book with recent words.

torstai 28. heinäkuuta 2011

Mekko

Virkattu lintu -blogin Anna oli löytänyt vanhasta lehdestä kivan liivin. Siitä inspiroituneena tein mekon. 27 neliötä hameosaan, neljä läppään, pylväillä virkatut henkselit ja simpukkavirkkausta helmaan, hameosan yläreunaan vähän kuminauhaa. Aika helppo.